maanantai 31. joulukuuta 2012

tunnin myöhässä

lupaamani kuvat ja samantien lipsahti jo toisen kuun ja vuodenkin puolelle!
 Tässä siis kuvat jokaisesta erikseen yhden vuorokauden ikäisenä. Jokainen protestoi ensin pontevasti, että heti minut takaisin maidon ääreen, mutta pian rauhoituttiin ja oltiin niin kuvauksellisia, eikös!
Tarkkaan katsottaessa huomaa, että nenut ovat jo alkaneet tummua ihan pikkuisen.


Tyttö, punainen lanka



Tyttö valkoinen lanka


Poika, vihreä lanka


Poika, punainen lanka


Poika, liila merkki





    

sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Tänään Linnea synnytti pesueensa, 2 tyttöä ja 3 poikaa!
Pennut ovat yhtä poikaa lukuunottamatta punaisia ja ovat kaikki ripirinnan emon nisillä.
Kaikki sujui rauhallisesti ja Linnea toimi kuin olisi aiemminkin ollut puuhassa mukana.
Viisi uutta villislasta tuhisee kopassa ja tätä onnea saamme kokea koko alkuvuoden.






Olen punainen!

Muutama kuva nyt ja lisää heti huomenna!

tiistai 25. joulukuuta 2012

Uutta vuotta odotetaan

jännityksellä. Osuisiko linnean H-hetki uudenvuodenaaton juhlallisuuksiin. Kyllä näitä pentuja kelpaisi ilotulituksella vastaanottaa ja kuplivaakin nauttia onnellisesta maailmaantulosta. No, ei mennä asioiden edelle, vaan maltilla odotetaan vielä.
Liikkeitä on tuntunut ja reilun viikon verran, ajoitusta voi siitäkin laskeskella.

 
Linnea muutama viikko sitten
Linnea, emä, on siis Celesterling Imagination ja 
isä A´cot Luver´s Sinbad. 

Linnean sisko, Iines, sai viime vuoden lokakuussa pennut samalta urokselta ja näistä pennuista löytyy juttua ja kuvia vanhemmissa kirjoituksissa tässä blogissa. Kiinnostavaa siksi, että sukulaisuus näihin on kovin läheinen, toivommekin suurta yhtäläisyyttä tällä kertaa!

lauantai 17. marraskuuta 2012

"Nyt lähdön hetki koittaa..."

Yhtä liikuttavaa kuin eskarilaisten kevätjuhlassa, pikkunen lähtee suureen maailmaan. Oikeasti se lähti tietenkin oman perheensä huomaan turvallisesti Nurmijärvelle. Tässä kuvia viime perjantailta.

Otan asiat rennosti<3

Hei, kaikki ystävät!





Maasta se pienikin ponnistaa!




maanantai 29. lokakuuta 2012

Teacup-poodle, ainakin nyt

Quick Silver asettui mukavasti teemukiin, niin pikkuinen se vielä on. Otettiin muutama 6-viikkoiskuva, poika oli vakavana. Sitten pantiin leikiksi, mutta ei siitä touhusta kuvia saanut, olisi tarvittu pari avustajaa! Miten ikinä ollaan saatu isoistakin pentueista ryhmäkuvia?





keskiviikko 17. lokakuuta 2012

4 viikkoinen on ISO, vaikka olisikin pikkarainen

Poika ottaa torkut vielä tämän tästä

emo hoitaa uutterasti

Odette-"täti",13 vkoa, houkuttelee leikkeihin
keittiö on tutkittu ja haltuun otettu

pienen kannalta paikka on kuin temppurata

osaan söpöilläkin vain

maanantai 1. lokakuuta 2012

Syksyn poika!




Pikkuinen on jo kaksiviikkoinen tänään! Silmät antavat aavistaa, että pian poika kurkistelee tähän maailmaan. Pennusta tulee todennäköisesti toy-kokoinen, sen käpälät ovat pikkuiset, vaikka muuten se onkin painoa kasvattanut. Mikäs on kasvattaessa, kun maitoa riittää <3. 
Pian sille aletaan etsiä omaa kotia mieluiten pääkaupunkiseudulta.




perjantai 21. syyskuuta 2012

Pojalle nimi!

Poika olikin helppo nimetä, kun ei tarvitse keksiä koko sarjaa samanlaisia nimiä. Koska on odotettavissa, että pikkuisesta tulee kohtuullisen vilkas ja koska sen väri näytti aluksi jotenkin hopeanhohtoiselta, annamme sille nimeksi Celesterling Quick Silver. Mitenkäs kutsuisimme sitä muuten, "poju" ja "pentu" on vielä riittänyt.
Hauska tutustua!





Pentu on aikalailla kuin äitinsä pienenä


Suloinen poika

syntyi viime maanantaiyönä Sisulle ja Sturelle
isä: Sunny Love Beware Of Fire 
emä: Celesterling Cross My Heart
Pentu oli aika kookas toy-pennuksi, syntymäpaino oli 164g. Paino on siitä hyvin noussut ja poika pyöristynyt, kun se saa yksinoikeudella nauttia maitoa joka nisästä.
Sisun synnytys sujui hyvin ensikertalaiseksi ja se oli heti tilanteen tasalla miten pikkuista hoidetaan. Jo avautumisvaiheen aikana sillä oli paras ystävänsä Morris rinnallaan <3