tiistai 31. heinäkuuta 2012

Pentujen kuvaaminen

kaksiviikkoisina on haastavaa. Luulisi, että sen kun vain laukoo, kun pentu asetellaan sievästi esille. Mutta niin helppoa se ei ole. Ne huojuvat ja heiluvat ja kääntelehtivät niin, että sadasta otoksesta hyvällä onnelle löytyy pari tarkkaa. Muutenkin kuvaaminen on suoritettava mieluiten emon ja muiden koirien ulkoillessa, ettei innokkaat avustajat näy kuvissa.
Tytöillä on silmät jo auenneet. Karvapeite kasvaa myös silminnähden ja painavan pään kannattelu onnistuu yhä paremmin. Muuten aika kuluu melkolailla samoissa merkeissä: syödään ja nukutaan.





Odette ja Odile ovat miltei puolta suuremmat kuin Ofelia, josta saattaa siis jäädä jopa toy-kokoinen. Mutta sitten kun liikkeelle lähdetään, uskon pienimmän kipaisevan ensimmäisenä eteenpäin, siskoillaan on melkoiset pömppömasut ainakin toistaiseksi.

maanantai 30. heinäkuuta 2012

mökkireissu

Odile kurkistaa matkakopasta
tehtiin pikkuisten kanssa. Pennut matkustivat autossa emon kanssa omassa kopassaan. Matka sujui hyvin, välillä emo tarjoili evästä tyttösilleen.
Pennut kasvavat hurjaa vauhtia, Odette ja Odile ovat pikku pullukoita ja Ofelia kasvaa omassa kokoluokassaan myös hyvin. Siitä jäänee kyllä pikkuinen kääpiö ellei aivan  toy!
Silmät alkoivat avautua mökillä. Palasimme jo kaupungin arkeen ja otan tänään 2-viikkoiskuvat joista näkyy siis pilkettä silmissäkin!

sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Kurkistus kesään

Pentuset piipahtivat kuvauksessa ulkona auringon lämmössä sillä aikaa kun emo teki pikaisen puistolenkkinsä. Se poistuu hyvin pieniksi tuokioiksi pentujensa luota vain hetkeksi partioimaan lähikadulle ja ehkä tarkistamaan, miksi jääkaapin ovi kävi. 
Tyttöset ovat tyytyväisiä palleroita, vielä reilu viikko ennenkuin silmät alkavat aueta. Sitä odotellessa nähdään kukkasista vain unta.

Odette iso-sisko

Odile, punainen tyttö

Ofelia pikkuisin

perjantai 20. heinäkuuta 2012

Emo huolehtii...

Odile


...kaikesta. Emo antaa maidon, lämmön, hoivan ja turvan. Nyt ollaan näissä kuvissa 3 ja 4 vrk ikäisiä. Painot ovat kovasti nousussa ja voidaan nähdä, että Odette ja Odile ovat samasta teoksesta ja Ofelia ihan toisesta näytelmästä! Pikku Ofelia on siro ja on mielenkiintoista nähdä minkä kokoinen siitä tulee! Toiset 2, ballerinat siis, ovat tuhteja tyttöjä! No, tämä on tällaista arvuuttelua, aika näyttää ja pennut muuttuvat vielä monta kertaa.

Ofelia
Odette

Pikkuinen kolmikko, kokoerot hyvin nähtävissä

tiistai 17. heinäkuuta 2012

Nimetty!

Odette, Odile,Ofelia

Tällä kertaa ei vitkastella nimien kanssa, niitä oli aikaa pohtia koko viikonlopun ajan. O-pentue ei ole kaikkein helpoin nimettävä. Ooppera ts balettinimet tulivat mieleen ja miks´ei! Yksinkertaisuudessaan tytöt ovat 

Celesterling Odette
Celesterling Odile
Celesterling Ofelia

Kutsumanimet ovat sitten asia erikseen, ne saavat perheet itse miettiä. 
Ofelia on tietenkin Hamletin rakastettu, mutta myös Uranuksen kuu, mikä sopii Siriuksen tyttärelle hyvinkin!


Odotus palkitaan!

Sirius väsyneenä, mutta onnellisena!
16.07.2012
Koko viikonlopun odottelimme pentujen syntymää, mutta vasta su yönä Sirius näytti varmat merkit: huomenna! Levottoman yön jälkeen saimme vastaanottaa kolme pikkuista uutta tuttavuutta.
Ensimmäinen oli pikkuinen, 160g, tyttö!
Kiitos, Siri ja Morris, tätähän me toivoimme. 
Toinen pentu oli aika jötikkä, kannustimme Siriä työntämään ison pojan ulos. Vaan saimmekin toisen tytön!
Aprikoosi 210g. Seuraava pentu, punainen väriltään, syntyi pian tämän jälkeen ja kun saimme katsottua sukupuolen: Tyttö!
Tämä riemu tytöistä johtuu siitä, että edellisen kerran Siriuksen pentue oli kokonaan poikia, tyttöä jäimme kaipaamaan ja nyt niitä on kolmin kappalein <3
Suunnitelmissa on sijoittaa tytöistä yksi, nähtäväksi jää myöhemmin, kuka näistä sitten harrastaisi jonkin verran näyttelyitä. Isä ja emä ovat molemmat kansainvälisiä valioita, mutta myös innokkaita agilitykoiria.
Nyt harrastamme pentulaatikossa vain maidon imemistä tarmokkaina ja unia vetelemme siinä välissä.
Heti ensimmäisistä vedoista oli tämä homma hallussa!

tiistai 10. heinäkuuta 2012

huh hellettä,

sanoisi Sirius huokaillen. 
Sillä on tukalat paikat nyt viimeisinä tiineyspäivinä. Masu on pullahtanut entisestään ja aiheuttaa jo vaikeuksia liikkumiseen. 
Se luo anovan katseen sohvan edessä, "voisiko joku auttaa?" Samoin portaat ovat vaikeat ja niitähän meillä riittää. 
Lapsiportit ovat käytössä, ettei se turhaan ravaisi ylös/alas äitiä seuratessaan. Pari päivää vielä olisi paketin pysyttävä kasassa!

maanantai 2. heinäkuuta 2012

Hipaisuja

Odotusta on jäljellä noin kaksi viikkoa ja pikkuiset ovat antaneet konkreettiset merkit olemassaolostaan. Sirius loikoilee sylissä ja kun asettaa kädet pullukkamasulle, tuntee ensin pieniä hipaisuja ja sitten jo kunnon tönäisyjä!
Odottaminen on pennutuksen vaikein osio!