perjantai 18. marraskuuta 2011

Pikku hurmurit


Pennut ovat nyt hurmureita. Niiden taidot kasvavat päivä päivältä, opetellaan leikkimään, oikein telmimäänkin. Syödään reippaasti lautaselta ja etsitään sanomalehtipaperi, kun hätä yllättää. Tutkitaan isompia ja laajempia alueita uteliaina ja rohkeina. Ensimmäiset hampaat ovat puhkeamassa ja suuta käytetään emon hännän kiskomiseen tai mielilelun raahamiseen ja ravisteluun. Tämä joukko on myös sosiaalinen, osataan ottaa kontaktia ihmisiin ja nautitaan seurustelusta niin ihmisten kuin meidän aikuisten koirienkin kanssa.
Lelu saa kyytiä!

Hartiat mattoon! Tämä on painia!


maanantai 14. marraskuuta 2011

Nimet

olemme tasan 4-viikkoisia
Minulla on aina tehtävänä miettiä pennuille viralliset nimet rekisteriin. Toiset alkukirjaimet ovat helpompia kuin toiset ja joskus saa oikein innoituksen nimisarjalle. Tällä kertaa vuorossa on kirjain N. Ja koska pennut syntyivät yöllä, alkuun tulee "Night" eteen kaikille.
Tytöstä aloitetaan ja sitten pojat ihan missä järjestyksessä vaan, siis nimi kohdistetaan viimeistään sirutuksen yhteydessä, mutta nopeimmat pääsevät valitsemaan :)


Celesterling Night Fantasy    (isoäiti Stellan nimestä, avec Fantasie)
Celesterling Night Flames     (tämä voisi olla punaisen pennun nimi niinkuin tuo firekin?)
Celesterling Night Fire
Celesterling Night Flight 


Miltä kuulostaa?

perjantai 11. marraskuuta 2011

Ensimmäinen trimmi




Nyt alkaa tulla paljon uusia asioita, jotka alkavat sanalla "ensimmäinen", tällä kertaa eteen tuli ensimmäinen kunnon pesu ja trimmaus. Pikku karhunpennut alkavat 
muistuttaa villakoiria vai mitä!

Minnie kastuu kokonaan!


Ensin kuivataan pyyhkeellä.
sitten puhalletaan!


Mickey vuorossa seuraavana, reipas!
Oikeastaan nautin tästä lämpimästä kylvystä!
















Puff!
Pikku-Pluto



Kylläpä oli paljon uusia välineitä, tuo on karsta!


Hei, onko ihan pakko sieltä takaakin!




Minä olen Hessu!




Valmis!

Ensimmäinen kiinteä ateria



Minä ehdin ensimmäiseksi!

Kyllä tästä kaikille riittää!


Mitä se Gourmet on?


Jos ei pääse ohi täytyy mennä yli!

Pysy aloillasi, minä putsaan!


Tuleekohan se syötävä tuolta alta?


Kamalaa, tassut on sotkussa!

Alkaa sujua tämä lipominen.

















Pentujen ensimmäinen menu oli koirapuuroa, jauhelihaa ja kermaviiliä, jälkiruuaksi emon maitoa ja vettä. Ja kyllä maittoi! ketään ei tarvinnut houkutella lautasen ääreen, joku maisteli lautastakin. Välillä ihmeteltiin kermaviiliin sotkeutuneita tassuja ja sisarusten suupielistä löytyviä makupaloja :) Maittavaa ruokaa tarvitaankin, sillä kehitys on tässä vaiheessa huimaa! Pennut liikkuvat jo yllättävän ketterästi ja osaavat kiipeillä ja vähän kisaillakin keskenään. Huomenna liotetaan pentunappulaa ja vähä vähältä tutustutaan erilaisiin ruokiin. Niin sitten pärjätään isoina isossa maailmassa.

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Pikku hännät

Tällä pentueella on sievät lyhyet hännät ja vieläpä koristeelliset: niissä on näkyvissä sik-sak kuvio kiharointi.
 Pentuset syövät ja syövät ja kasvavat! Puolen kilon palleroiset ovat nautiskelijoita, niitä on ihana pitää sylissä tuhisemassa <3